Siirry sisältöön

Julkaistu 25.10.2023

Mikä on vesitakka ja miten se toimii?

Takat ovat olleet suosittu tapa lämmittää ja valaista koteja vuosisatojen ajan.

Takkojen historia juontaa juurensa esihistoriallisiin aikoihin, jolloin varhaiset ihmiset havaitsivat tulen tarjoaman lämmön ja mukavuuden. Nykyisin tuntemamme moderni takka kehitettiin kuitenkin 1200-luvulla.

Keskiajalla takkaa käytettiin pääasiassa ruoanlaittoon, lämmitykseen ja valaistukseen. Ne rakennettiin kivestä, tiilestä tai savesta, ja ne sijaitsivat talon keskellä, jotta lämpö leviäisi tasaisesti ympäri rakennusta.

1500-luvulla takoista tuli hienostuneempia, ja niitä koristeltiin kaiverruksilla ja koristeilla. Hiilen käyttöönoton myötä 1600-luvulla tulisijoista tuli entistä tehokkaampia, koska ne paloivat kuumempina ja kauemmin.

Teollisen vallankumouksen aikana takkojen suosio kasvoi ja niitä alettiin käyttämään tehtaiden ja myllyjen lämmittämiseen. Takkojen käyttö väheni 1900-luvulla keskuslämmityksen keksimisen myötä.

Nykyään tulisijoja käytetään lähinnä esteettisiin tarkoituksiin ja kodin viihtyisän ilmapiirin luomiseen. Perinteiset takat voivat kuitenkin olla tehottomia, sillä suurin osa lämmöstä karkaa harakoille. Niitä voidaan myös käyttää tehokkaasti lämpöenergian varastoimiseen ja käyttöveden sekä kodin lämmittämiseen, kuten vesitakka, josta kerromme enemmän tässä artikkelissa.

Vesitakka on tehokas, moderni ja monipuolinen ratkaisu koko talon ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Vesitakka soveltuu erityisesti matalaenergia- ja passiivitaloihin, joissa perinteiset varaavat tai ilmakiertoiset tulisijat antavat helposti liikaa lämpöä kerralla huonetilaan.

Mikä on vesitakka?

Vesitakka toimii varastoimalla tulen lämpöenergiaa massavaraajaan. Kun kuuma savukaasu kulkee lämmönvaihtimen läpi, se lämmittää putkissa olevaa vettä, joka nousee 35 – 60 °C. Tämä kuuma vesi kierrätetään varaajaan, jossa sitä käytetään koko talon ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen.

Yksi vesitakan tärkeimmistä eduista on sen korkea hyötysuhde. Perinteiset takat hukkaavat paljon lämpöä, kun taas vesitakka voi siirtää noin 60 % takan lämmöstä energiavarastoon. Tämä tarkoittaa, että talon lämmittämiseen tarvitaan vähemmän muuta lämmityskeinoa.

Vesitakka on moderni tapa käyttää polttopuuta lämmittämisessä. Siinä missä perinteisessä puukattilassa tuli on suljetussa tilassa kattilan sisällä niin vesitakassa tuli tuodaan usein oleskelutilaan keskeiselle paikalle, jossa takkatuli itsessään tuottaa nautintoa käyttäjälleen.

Vesitakka sopii mainiosti yhteen ilma-vesilämpöpumpun kanssa, kun sillä voidaan tuottaa lämpöä kovilla pakkasilla, jolloin ilma-vesilämpöpumppu käyttää sähkövastusta. Käytännössä vesitakka mahdollistaa ilma-vesilämpöpumpun sähkön kulutuspiikin leikkaamisen silloin, kun sähkön hinta on kalleimmillaan.

Varaavalla vesitakalla voi lämmittää myös viileinä kesäpäivinä, koska noin 60 % lämpöenergiasta varastoituu veteen, eikä säteile ympäristöön ja haihdu huoneilman mukana harakoille.

Lue myös vinkit lämmitysjärjestelmän valintaan.

Kirjoittanut: Lämpökarhu Oy | Pasi Tahkola, energia-asiantuntija & perustaja